maanantai 2. syyskuuta 2013

Vanhojen kuvien kertomaa


Vanhan talon kunnostuksessa vanhat valokuvat ovat aivan korvaamattomia. Ne kertovat paitsi entisajan asukkaista ja heidän asuintyylistään, myös yksittäisistä rakennusosista, pihapiiristä ja rakennuksen kuntoon liittyvistä asioista (esimerkiksi oliko talon nurkka vajonnut jo 1900-luvun alussa vai onko vajoaminen tapahtunut myöhemmin).

Harmi kyllä emme ole löytäneet kovin paljoa vanhoja kuvia omasta talostamme. Kokosin tähän tärkeimmät löytömme, jotka saimme talon aiemmin omistaneen suvun jäseniltä.

Ylimmässä kuvassa on 1800-luvun lopun valokuva talon isännästä tyttärineen. Kuva on arvatenkin otettu valokuvausstudiossa. Alapuolella puolestaan toisen tyttären häiden aikoihin otettu kuva 1900-luvun alusta.


1920-luvulta löysimme hieman enemmän kuvia: alla näkyy myös laajennusosa, joka rakennettiin 1907.




Kuvien lisäksi tietoa vanhoista ajoista olemme saaneet kyselemällä naapureilta ja muilta kylän asukkailta sekä lukemalla alueen historiikkeja ja sukututkimuksia. Maakunta-arkisto on myös kiintoisa paikka, josta on löytynyt muun muassa lainhuutopapereita ja rakennuspiirustuksia. Ja paljon mielenkiintoista olemme löytäneet myös talomme vintiltä kuten 1900-luvun alussa tehdyn tarkan irtaimistoinventoinnin.

2 kommenttia:

  1. Nämä ovat todella arvokkaita löytöjä! Ja kertoohan kuva enemmän kuin tuhat sanaa, eli niistä todellakin voi päätellä kaikenlaista.

    VastaaPoista
  2. Kyllä vain. Välillä tulee mietittyä, mitä tästä digikuva-ajasta jää tuleville polville kun kuvia ei enää ole samalla tavalla albumeissa. Sama tietysti koskee kirjeenvaihtoakin, ennen kirjoitettiin paperille, nyt kaikki on sähköistä.

    VastaaPoista