maanantai 28. maaliskuuta 2016

Muovia ilmansulkupaperissa



Sen jälkeen kun hankimme tämän vanhan tilan 2009, emme ole viettäneet montaakaan pääsiäistä ilman jonkin näköisiä talkoita. Eikä tälläkään kertaa. Neljän lomapäivän aikana saimme paljon aikaan, ja näistä kerromme seuraavissa postauksissa. Mutta haluan aloittaa tästä todella ärsyttävästä ilmansulkupaperiasiasta.

Kirjoitin parisen viikkoa sitten Ekovillan ilmansulkupaperista, jota ehdin laittaa uuden väentuvan pukuhuoneen alapohjaan aluslaudoituksen päälle. Kun itse tutkin paperia ennen käyttöön ottoa, en löytänyt siitä enempää muovia kuin vahvikkeena olevan harvan verkon. Kysyessäni suoraan valmistajalta useamman kysymyksen lisäksi paperin koostumusta, en saanut yllättäen juuri siihen kysymykseen mitään vastausta. Samoin ostaessani paperia rakennusliikkeestä pyysin nimenomaan muovitonta paperia, jolloin sain käteeni rullan juuri kyseistä tuotetta.



Viimeisimmässä Rakennusperinteen Ystävien Tuuma-lehdessä Panu Kaila sattui kirjoittamaan ilmeisesti juuri samaisesta paperista. Hän oli kokeeksi hiertänyt sitä molemmilta puolilta, ja lopulta oli vastaan tullut papereiden väliin piilotettu ohut muovikelmu. Tein pääsiäisen aikana saman testin ja tulos oli sama. Muovittomana paperina siis myytiin muovikelmulla vahvistettua tuulensuojaa. Tuumassa Kaila kirjoittaa samassa artikkelissa vesihöyryä läpäisevän pintakäsittelyn ja nestemäistä vettä läpäisevän pintakäsittelyn eroista. Ero on kieltämättä suuri. Vaikka onkin tietenkin tärkeää, että materiaali läpäisee riittävästi vesihöyryä, olisi sen hyvä läpäistä myös nestemäistä vettä.

Tein Ekovillan paperille kokeen: tiputin muutaman tipan vettä paperipalan päälle ja jätin sen yöksi odottamaan. Seuraavana päivänä pieni määrä vettä oli vielä pinnalla näkyvissä, mutta paperin toinen puoli oli täysin kuiva. Jos ajatellaan, että esim. jonkin vesivahingon seurauksena nestettä pääsee tällaisen paperin päälle, se jää siihen killumaan samaan tapaan kuin rakennusmuovin päälle. Ei oikein tunnu hyvältä ajatukselta. Poltin lopuksi vielä palasen pelkkää läpinäkyvää kelmua, eikä palamishajusta ollut epäilystä: selvää muovia.

Opetus on saatu ja sisäistetty, siirryn seuraavaksi takaisin perinteisempiin tuotteisiin.

Ville

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Omaisuusluettelo 1911



Uusi väentupa on saanut vähän turhankin paljon palstatilaa blogissamme viime aikoina. Onkin ihan mielenkiintoista kirjoittaa välissä päätalon asioista. Päärakennuksen vintiltä on löytynyt vuosien varrella kaikenlaista kiinnostavaa. Yksi mielenkiintoisimmista löydöistämme on perheen omaisuusluettelo vuodelta 1911. Siinä on huoneittain käyty läpi tilojen kalusteet ja määritelty niille arvo markoissa.



Rahallisesti arvokkain yksittäinen esine on ollut isännän kirjakaappi kirjoineen. Salissa sijainneet gramofoni ja urkuharmoni ovat olleet melko arvokkaita kapistuksia tuohon aikaan, samoin ruokasalin kassakaappi. Sen sijaan mitään arvotaidetta ei hinta-arvioista päätellen talon seinillä ole roikkunut.
Ei liene yllätys, että sylkilaatikkoja on ollut vain niissä huoneissa, joita talon isäntä on säännöllisesti käyttänyt…

Isän ja äidin kammarit tarkoittavat pohjapiirustuksessa päätykamareita ja porstua on vieraseteinen. Makuukammari ja pojan huone sijaitsevat ruokasalin yläpuolella. Keittiökamari on keittiön yhteydessä ja tyttöjen huone tarkoittaa piikainkamaria.

Tässä omaisuusluettelo mahdollisimman tarkasti alkuperäisessä kirjoitusmuodossa:

Isän kammari

1 sänky vaatteineen 50,-
7 taulua (seinällä) 20,-
1 kirjoitus pöytä 30,-
1 keinutuoli mattoineen 10,-
5 tuolia 10,-
1 paperikori 0,50,-
2 kynttilä jalkaa / vanhoja 30,-
2 kukka vaasia 0,50,-
1 aski pakotettua kuparia 2,-
1 pesukomuri 5,-
1 pyöreä pöytä 2,50,-
kirjoitustelineet y.m. 8,-
1 lämpömittari 0,40,-
1 kirjakaappi kirjoineen 250,-
1 sylkilaatikko 0,40,-
1 laatikko vanhoja rahoja 3,-
1 sanomia 0,50,-
1 kohennus koukku 0,25,-
1 lamppu / katossa 25,-
2 ikkunaverhot ja rullakartiinit 12,-

Äitin kammari

2 sänkyä patjoineen 50,-
1 yöpöytä 2,-
1 yöpöytä tarpeet 1,50,-
4 tuolia 8,-
1 pesulaite tarpeineen 10,-
1 kello 10,-
1 isopöytä 5,-
4 taulua 8,-
1 toalettipiironki 25,-
2 ikkunaverhot ja rullakartiinit 12,-
1 lamppu pöydällä 2,-
kirjoja 2,-
mattot isän kammarissa 10,-
mattot äidin kammarissa 10,-
pöytäliinoja 2,-

Sali

2 sohvaa 31,-
2 isoa pöytää 8,-
2 pyöreää pöytää 6,-
14 tuolia 28,-
1 toaletti piironki 50,-
1 harmonia 50,-
1 kirjateline koristuksilla 5,-
1 valkoinen piironki 20,-
1 keinutuoli peittein 10,-
8 kukkajalkaa 2,-
tankkokukkia 15,-
2 lattia mattoa 80,-
1 kohennus koukku 0,50,-
2 valokuva ja p??? kirjoja 10,-
1 gramofooni 70,-
1 sylkilaatikko 0,40,-
kirjoja
3 pöytäliinaa 10,-
pieniä liinoja 1,-
6 taulua seinällä 15,-
toaletti koristeita 1,50,-
1 kattolamppu 20,-
3 kartiinit puitteineen 19,-

Porstua

1 lämmitys laitos 5,-
2 kartiinit 4,-
1 pöytä ja liina 3,-
1 lamppu 3,-
1 vaatekaappi 15,-

Ruokasali

1 kello 15,-
1 ruoka kalustokaappi 50,-
1 sohva 10,-
1 ruokapöytä 10,-
2 pikkupöytää 4,-
1 keinutuoli 6,-
5 tuolia 6,-
1 kassakaappi 75,-
1 sylkilaatikko 0,50,-
kukkia ja kirjoja 2,-
pöytäliinoja 2,-
2 kartiinit puittein 12,-
1 taulu 0,75,-
seinällä tarpeita 1,-
1 lamppu 15,-

Konttori kammari

1 senkki 20,-
1 vaatekaappi 15,-
1 keinutuoli mattoineen 6,-
1 pöytä tarpeineen 10,-
1 piippuhylly piippuineen 2,-
3 tuolia 3,-
1 telefooni 30,-
seinällä tauluja y.m. 3,-
kirjoja 3,-
1 kartiinit puineen 6,-
1 sylkilaatikko 0,50,-

Maku kammari

2 sänkyä vaatteineen 30,-
1 yöpöytä tarpeineen 2,-
1 komuri tarpeineen 4,-
3 tuolia 3,-
1 pieni piironki 4,-
1 isompi piironki 20,-
1 peili y.m. 1,50,-
6 taulua 3,-
1 kartiinit 6,-
1 äitin sänky 5,-

Pojan kammari

2 sänkyä 10,-
1 lasten sänky 2,-
2 taulua 1,-
1 piironki 12,-
1 pöytä y.m. 12,-
1 komuri 5,-
tuolia 2,-

Ruoka kammari

1 pöytä 2,-
2 sänkyä 20,-
y.m. 5,-

Keittiö

1 kello 5,-
3 pöytää 8,-
1 piironki 10,-
1 avainkaappi 1,-
1 vesisaavi 1,-
1 puulaatikko ja likalaatikko 1,-
4 tuolia 2,-
1 lamppu 1,-
kyökkitarpeita 100,-

Tyttöjen kammari

1 piironki 5,-
1 sänky 5,-
1 pöytä 2,-
tuoleja 2,-
kyökki, tyttöjen kartiinit 5,-

On hienoa, että ennen vanhaan on tehty tällaisia omaisuusluetteloita. Niistä saa hyvän käsityksen siitä, minkälainen kalustus talossa on ollut 1900-luvun alkupuolella.

Hyvää pääsiäisen odotusta!

Tuovi & Ville




lauantai 12. maaliskuuta 2016

Lisää purua!



Kuljetin uuden väentuvan pukuhuoneen eristeeksi kolme peräkärryllistä sahanpurun ja kutteripurun sekoitusta. Täyttö jäi vielä vajaaksi, mutta riittää tässä vaiheessa, kun sähkövedotkin ovat vielä tekemättä. Myöhemmin keväällä tilaan vielä lavallisen samaa tavaraa, jolloin saan tuon huoneen ja tuvan alapohjan täytettyä kokonaan. Yläpohjaa varten pitää aikanaan etsiä sopiva puhallusauto hoitamaan sen homman.




Sahan- ja kutteripurun sekoitusta löytyi valmiina Arolan Höyläämöltä. Sellaisen huomion tein, että kaikkina kolmena hakupäivänä sekoitus oli hieman erilaatuista: ensimmäisenä päivänä purusiilossa oli lähes puhdasta kutteripurua, toisella kerralla sahanpuru oli hyvin hienoa, mutta kolmannella hakukerralla sekoitus oli täydellistä ja rakenne täsmälleen oikea. Myös eri osissa siiloa oli rakenteeltaan erilaista materiaalia. Tämä täytyy ottaa huomioon kuormausvaiheessa kokonaista lavallista haettaessa. Sekoitussuhteen tunsi myös säkkejä kantaessa. Purua enemmän sisältävä säkki painaa huomattavasti enemmän kuin puhdas kutteripuru. Yhden huoneen eristesatsi maksoi 40 euroa (euro per 200 litran säkki). Melko edullista.

Edellisen postaukseni jälkeen keskustelimme erään lukijan kanssa alapohjan paperoinnista. Hänen mukaansa alimmaiseksi tulisi laittaa tummaa tervapaperia, joka mm. kestää kosteutta ja tuulta paremmin. Itse käytin aluslaudoituksen päällä pienen harkinnan jälkeen Ekovillan X5 -ilmansulkupaperia. Kysyin asiaa suoraan valmistajalta, ja Ekovillan tuotevastaava varmisti, että sitä voi käyttää jatkuvalämmitteisessä rakennuksessa myös alapohjan lämmöneristeen ulkopuolella eli purujen alla.




Ainut periaatteellinen miinuspuoli paperissa on, että lujuuden varmistamiseksi siinä on käytetty hyvin ohutta muovista, mutta harvaa verkkoa arkkien välissä. Tämä ei vaikuta kuitenkaan sen vesihöyrynläpäisykykyyn, joka on itse asiassa parempi kuin perinteisemmällä tervapaperilla.

Seuraavaksi olisi tarkoitus hakea työmaalle väentuvan sisäkattolautoja, joiden kiinnittäminen aloitetaan todennäköisesti pääsiäisenä. Myös märkätilojen yläpohjien rakentaminen aloitetaan kevään aikana.

Ville

Huom! Myöhemmin kävi ilmi, että Ekovillan kyseinen paperi sisältääkin muovikalvon. Tästä lisää Muovia ilmansulkupaperissa -postauksessa.