lauantai 21. tammikuuta 2017

Kynnyksiä ja lauteita



Uudessa väentuvassa työt edistyvät pikkuhiljaa. Viimeksi työn alla ovat olleet ovien kynnysten korotukset ja lauteiden teon aloittaminen saunaan.

Sisäovien karmien asennusvaiheessa sattui keväällä sellainen virhearvio, että ne asennettiin liian alas. Siinä vaiheessa tuvan ja kamarin lattialautoja ei oltu vielä ladottu paikoilleen, joten asentaja ei osannut tarpeeksi huomioida ovien aukeamissuuntaan tulevaa korotusta. Samoin kävi kylpyhuoneen oven kohdalla, jossa eteistilaan myöhemmin asennettu laattalattia oli sen verran paksu, että sen pinta nousi kynnystä ylemmäs. Koska kokonaisten karmien nostaminen ja uudelleen tasapainottaminen olisi ollut isompi operaatio, päädyimme siihen, että korotamme kynnystä hieman ylemmäksi ja sahaamme saman verran ovien alareunoista pois. Näiden korotuspalasten sahaamisessa ja asentamisessa vierähti muutama tovi, koska kylpyhuoneen kohdalla piti tehdä vähän ylimääräistä työtä. Samalla sain muistutuksen, että aina kannattaa pysähtyä miettimään hetki ennen seuraavaa vaihetta. Näin säästyy usein turhalta työltä.


Lähtötilanne oli tämä eli eteisen laatoituksen yläpinta oli kynnystä korkeammalla.


Sitten korotin kynnystä kahden korokepalan avulla.


Sahasin ja naulasin kynnyksen eteen ohuen peitelistan.


Sitten huomasin, että kylpyhuoneen oven alle pitikin toisista oviaukoista poiketen jättää tuuletusrako eli koko kynnys tuli korottaa samaan tasoon. Noh, ei muuta kuin yksi korotuspala lisää. Lopuksi työn jälkeä ihaillessani tajusin, että olisin säästynyt viimeisen lisäkorokkeen tekemiseltä ja kiinnittämiseltä ottamalla kynnyksen leveämmän korokepalan pois. Onneksi ei tuhlaantunut kuin vartin verran aikaa, mutta kuitenkin...



Saunan lauteiden rakentaminen on sekin päässyt jonkinlaiseen vauhtiin. Arkkitehti oli piirtänyt lauteiden mallin ja mitat valmiiksi, ja niistä oli hyvä jatkaa tarkemman työsuunnitelman tekemiseen.








Koska lauteita ei ole aikaisemmin tullut väsättyä, täytyi rakennetta miettiä jonkin aikaa, ja vieläkin on pari yksityiskohtaa ratkaisematta. Täytyy varmistaa, että ne toimivat käytännössä hyvin, kestävät aikaa ja kulutusta sekä näyttävät hyvältä. Sain hommat sen verran alkua pidemmälle, että pääsin kokeilemaan ylempää istuinkehikkoa tukien varassa paikoilleen (ylin kuva). Lauteille on tulossa toki myös tukijalat. Rakennan rungon höylätystä kuusilaudasta. Myös laudelautana aion alkuperäisten suunnitelmien mukaan käyttää melko järeätä 170 x 45 mm:n kuusilankkua.

Saa nähdä, minkä vuoden jouluksi päästään uuteen saunaan.

Ville

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Kylmässäkin voi maalata


Olen maalannut pikkuhiljaa uuden väentupamme kierrätysovia uuteen uskoon. Maalaan ne kolmeen kertaan Uulan pellavaöljymaalilla. Saranat olen vetänyt Ferrexillä ja sitten päälle pellavaöljymaalilla. Minulla on ollut yksi ovi kerrallaan pukeilla vanhassa päärakennuksessa ja olen antanut oven aina rauhassa kuivua maalauskertojen välillä. Kiirettä kun ei ole ollut ja muutakin puuhaa on riittänyt.



Koska maalauskertoja ja ovia riittää, ehtivät kelit kylmetä vuoden lähetessä loppuaan. Marraskuulla mietin, pitäisikö työmaa siirtää väentuvan lämpöön. Sitten muistelin lukeneeni jostakin, että kylmällä kelilläkin voi maalata ja niinpä olen maalannut ruokasalissa hengitys höyryten. Mitään ongelmaa en ole huomannut, maali kuivuu hitaasti mutta ihan yhtä laadukkaasti kuin lämpimällä kelilläkin. Pellavaöljymaali kestää kylmää ja jopa pakkastakin, se on toki vähän jähmeämpää, mutta sitten vaan vähän enemmän voimaa pensselinvarteen.



Vielä on yksi ovi jäljellä. Maalaus on kaiken kaikkiaan tosi mukavaa hommaa. Minulle on muodostunut perinne kuunnella maalauksen aikana Yle Areenalta radion vanhoja puheohjelmia. Jostain syystä musiikkia en oikein jaksa kuunnella maalatessa, paitsi joskus klassista.

Viihdyttäviä maalaushetkiä!

Tuovi

tiistai 3. tammikuuta 2017

Valkoisen pellavaöljymaalin kellastuminen



Vähän aikaa sitten saimme eräältä lukijalta kysymyksen, joka liittyi valkoisen pellavaöljymaalin kellastumiseen sisätiloissa. Kysyjä halusi vinkkejä siitä, olisiko sitä mahdollista välttää jollain keinoin. Tämä on varmasti mielenkiintoinen aihe, ja monella on samasta asiasta omakohtaisia kokemuksia ja ehkä uusiakin vinkkejä. Toivoisimmekin, että voisitte lähettää niitä tämän päivityksen kommenttiosuuteen.

Valkoisen pellavaöljymaalin kellastuminen on normaali ilmiö, ja se korostuu etenkin sisätiloissa, joihin pääsee vain vähän luonnonvaloa sisään. Ilmiö on kuitenkin myös palautuva eli jos talvisaikaan ja vähäisen luonnonvalon aikana pinta kellastuu hieman, sen pitäisi valoisampana aikana jälleen muuttua valkoisemmaksi. Asiaan törmää usein silloin, kun irrottaa valkoiseksi maalatulta seinältä taulun tai hyllyn: niiden tausta on muuttunut ajan myötä ympäristöään huomattavasti keltaisemmaksi. Sama ilmiö vaikeuttaa myös vanhojen maalikerrosten sävyjen tutkimista. Toisen maalikerroksen alla kauan piilossa ollut sävy muuttuu pimeässä alkuperäistä tummemmaksi, mutta tämäkin tosin palautuu jonkin ajan kuluttua jälleen lähemmäksi alkuperäistä.



Yksinkertaisin kiertotie pellavaöljymaalin kellastumisen estämiseksi on varmaankin olla käyttämättä täysin valkoista sävyä. Itse emme ole vielä kokeilleet, mutta sain eräältä tuttavaltani vinkin sekoittaa valkoiseen maaliin aavistuksen nokimustapigmenttiä sekaan. Se ei vaikuta maalin kellastumiseen lainkaan, mutta tuo sävyyn sinertävää vastaväriä, jolloin kellastumisen vaikutelma vähenee.

Kysyin asiasta entiseltä pintakäsittelyjen opettajaltani. Hänen mukaansa maalissa käytettävän pellavaöljyn laadulla on merkitystä. Siksi esimerkiksi eri maalinvalmistajien valkoinen sävy kellastuu usein varsin eri tavalla. Toisaalta kaikki myös vaalenevat luonnonvalossa takaisin. Jos haluaa kikkailla ja kokeilla itse, voi tehdä koeseoksen käyttämällä vernissan sijaan unikkoöljyä, joka ei kellastu juuri lainkaan. Tällaisen maalin kuivuminen kestää tosin pellavaöljyäkin pidempään. Unikkoöljy antaa maalille myös himmeämmän pinnan. Vernissan korvaaminen osittain dammarvernissalla (tärpättiin liotettua dammarhartsia) vähentää myös valkoisen maalin tummumista, mutta tekee pinnasta samalla vähemmän kulutusta ja säätä kestävän.

Mielestäni täysin valkoinen maalisävy ja pellavaöljymaali painivat eri sarjoissa. Puhtaan valkoinen sävy, niin kuin se nykyään ymmärretään, on melko uuden ajan tuote ja sopii huonosti yhteen luonnonmateriaalien kanssa. Siksi ehkä helpoin ratkaisu olisi joko sietää pientä kellastumista tai sitten sävyttää valkoista esimerkiksi nokimustalla.

On toki olemassa muitakin perinteisiä ja uudempiakin maalityyppejä, mutta tässä kirjoituksessa keskityin tarkoituksella ainoastaan pellavaöljymaaliin.

Laittakaa toki omia kokemuksianne tähän alas, koska moni pyörittelee samantyyppisiä pulmia purkeissaan.

Ville

maanantai 26. joulukuuta 2016

Ikkunalistoja asentamassa



Ikkunalistojen asennus on edennyt uudessa väentuvassa isompaan huoneeseen eli tupaan saakka. Uusien listojen profiilimalli on lainattu tilan päärakennuksesta. Koska seinähirret ovat peräisin useammasta rakennuksesta ja samankin rakennuksen osalta eri huoneista, niiden paksuus vaihtelee jonkin verran. Rungon veistovaiheessa tehtiin päätös, että ulkoseinäpinnat laitettaisiin mahdollisimman tasaisiksi. Näin ulkoverhous saataisiin asennettua mahdollisimman ilmatiiviiksi ilman turhia rakoja. Tämän seurauksena pienet vaihtelut hirsien paksuudessa tulivat näkyviin sisäpuolelle. Meillä on tulevaisuudessa suunnitelmissa ainakin joidenkin seinien osalta pintojen savirappaus. Tämä parantaisi rungon tiiviyttä ja tasoittaisi seinäpintoja. Meitä ei kuitenkaan suuremmin haittaa näkyvissä olevat vaihtelut hirsien paksuudessa. Ne elävöittävät osaltaan seinäpintoja. Mutta tämähän on osaltaan myös makukysymys.





Ikkunalistojen asennuksessa tästä on kuitenkin hieman haittaa, koska listat pitäisi saada asennettua mahdollisimman suoraan karmin suuntaisesti. Olenkin joutunut tasoittamaan hirsien pintoja listojen alta, mikä kieltämättä hidastuttaa asentamista huomattavasti. Tasoituspuuhassa monitoimilaite on ollut jälleen suurena apuna. Sillä saa sahattua helposti tasoitusalueiden reunat suoriksi, minkä jälkeen ylimääräinen puu on helppo veistää taltalla pois.



Puolet tuvan ikkunoista on jo listoitettu ja työ jatkuu uuden vuoden alla. Tavoitteena olisi myös aloittaa jalkalistojen asentaminen tupaan.

Hyvää uuden vuoden odotusta kaikille!

Ville

tiistai 13. joulukuuta 2016

Roudan valta



Ajattelin kirjoittaa ajatuksia ja kokemuksia roudasta, joka on ainakin meillä jokavuotinen puheenaihe. Pihapiirimme on savimaata ja routa nostelee joka vuosi maahan pieniä kumpuja siellä sun täällä. Roudan mukana nousee myös maan alta esiin kaikenlaista tavaraa, joka on maannut vuosia piilossa maan sisällä. Lyhyesti sanottua routa on aika rasittava kaveri, josta ei pääse eroon. Se aiheuttaa lisätyötä rakennusten kanssa ja lumettomat talvet (joita Varsinais-Suomessa riittää) pahentavat sitä.

Päärakennuksen kivijalkaa vuonna 2009 ennen korjauksia.


Kivijalkaa olemme paljon korjailleet ja routa on yksi tekijä taustalla: se liikuttelee perustuskiviä ja samalla koko taloa. Käytännössä pieniä kivijalkakorjauksia pitäisi tehdä jatkuvasti. Jos näin ei tee, kohta onkin isot korjaukset edessä, joihin ei itse enää pystykään vaan on kutsuttava apua paikalle.

Vieraskuisti aaltoilee joka vuosi roudan mukana kuin lastu laineilla. Perustukset olisi varmasti pitänyt kaivaa syvemmälle aikanaan, mutta pelkäsimme rakennuksen hirsiarinan vahingoittumista.

Routa muotoilee myös pihaa uusiksi - kumpuja ja kuoppia ilmaantuu uusiin paikkoihin ruohonleikkaajan haasteeksi. Maanpintaan nousee myös joka kevät uusia kiviä, vanhoja tiiliä, muovisäkkejä, ketjuja, sahanteriä, lasinsirpaleita ja vaikka mitä. Kuskailemme niitä aina huhtikuussa pois ennen kuin ruoho peittää ne näkyvistä. Työsarka taitaa olla loputon. Tontilla on asuttu 500 vuotta, joten tavaraa on varmaan viskelty maahan jonkin verran.

Mikä routaan sitten auttaa? Salaojitus, vastaisi tämän päivän rakentaja. Sajaojia olemme tehneetkin tallin toiselle laidalle korvaamaan täytettyä avo-ojaa. Ja uuden väentuvan ympäristö on salaojitettu. Perustuksetkin yltävän 30 metriin eli tässä taidettiin ottaa roudalta väkisin valta pois.

Salaojitus ei kuitenkaan ole vanhaan päärakennukseen tepsivä konsti vaan voisi koitua sen tuhoksi kuivattamalla hirsiarinan ja muuttamalla perustusten kantavuutta. Siispä pidetään silmällä ja korjaillaan ikuisesti. Ja odotetaan jännityksellä, mitä savi meille ensi keväänä antaa sisuksistaan.

Mukavaa joulun odotusta!

Tuovi

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Valepanelointia ja oikeita listoja


Uuden väentuvan saunan hirsiseinät lepäävät kevytsoraharkkojen päällä. Harkot on sen sijaan muurattu betonilaatan päälle. Muut seinät on muurattu tiilestä. Näin saunan alaosaan on muodostettu kosteuseristetty kivirakenteinen allas. Kevytsoraharkot on saunan sisäpuolella päällystetty vesieristeellä ja sen päälle asennetulla laatoituksella. Harkkojen ulkopinnat ovat kuitenkin tähän asti olleet näkyvillä kamarin ja tuvan puolella. Tuvan puolella ne jäävät lähes kokonaan keittiökalusteiden taakse, mutta kamarissa täytyi keksiä niiden peittämiseksi kosmeettinen ratkaisu.






Ratkaisin asian sahaamalla vanhasta hirrestä eräänlaisen paneelin, jonka toinen kylki on piilutettu ja sulautuu näin muuhun seinäpintaan. Kiinnitin sen ylälaidasta väliseinän alajuoksuun ja laitoin harkon ja paneelin väliin varmuuden vuoksi suikaleen kattohuopaa. Tämän ”hirsipaneelin” päälle kiinnitin sitten vielä lattialistan, ja nyt paikka sulautuu hienosti muuhun hirsiseinään.




Väentuvassa on jatkettu ovi-, katto- ja jalkalistojen laittoa, joka ei ole aivan yksinkertaista. Varsinkin ovien ympärillä hirsien päitä olen joutunut veistämään niin, että listat saa laitettua riittävän suoraan ja tiiviisti. Katto- ja jalkalistat ovat kierrätystavaraa ja sen verran ohuita, että niitä pystyy helpommin taivuttamaan hirsipintojen epätasaisuuden mukaan. Mutta ovi- ja ikkunalistat ovat järeämpää tekoa, joten niiden kohdalta on veistettävä sieltä täältä hieman enemmän. Nämä listat ovat uudistuotantoa, ja niiden vanha profiilimalli on otettu päärakennuksesta.

Aiomme jossain vaiheessa poistaa loputkin naulat seinähirsien pinnoilta. Sen jälkeen pesemme ne mäntysuovalla. Tämä tasoittanee hieman myös hirsipintojen värivaihteluita.

Seuraavaksi työmaalla jatkuu listojen asennus eteisessä. Jossain vaiheessa pitäisi aloittaa myös saunan lauteiden rakennus. Pikku hiljaa asiat etenevät.

Ville

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Khronoksen talo



Turkulainen IC-98 (kuvataiteilijat Visa Suonpää ja Patrik Söderlund) on käynnistänyt Lönnströmin taidemuseon tukemana taidehankkeen, joka on saanut nimekseen Khronoksen talo. Suonpää ja Söderlund ovat hankkineet itse asiassa aika lähellä meidän tilaamme eli Pöytyän Ortenojalla sijaitsevan kiinteistön, jonka he ovat ympäröineet portittomalla teräsaidalla. Tila on nyt lahjoitettu kunnalle. Tarkoituksena on jättää tontti tuhanneksi vuodeksi luonnon valtaan ja rakennukset rappeutumaan sen myötä.

Projekti on perusteellisesti suunniteltu ja erittäin kunnianhimoinen. Taiteilijat haluavat taideteoksensa kautta käsitellä muun muassa ihmisen, kulttuurin ja luonnon välistä kommunikaatiota ja kulttuurin rappeutumista. Tällainen ajan kulun museoiminen on myös mielenkiintoinen lähtökohta.
Olen itse nykytaiteen ja vanhojen rakennusten ystävä, joten kyseinen taideteos herättää minussa ristiriitaisia tunteita. Aivan upea idea – mutta… Onko vanhojen rakennusten huoltamatta jättäminen taiteenkaan merkeissä hyvä asia? No joo, kysymyshän on vain yhdestä kiinteistöstä, mutta siitä huolimatta. Nämä vanhat rakennukset ovat minulle vähän sama juttu kuin vanhat kirjat; ne ovat jokainen omalla tavallaan arvokkaita. Sen vuoksi en hirveästi pidä siitäkään, kun vanhoja kirjoja leikellään ja tehdään niistä jotain kivaa uutta. Tässä mielessä tunnustan olevani ehkä vähän turhankin tiukkapipoinen.

Näitä khronoksentaloja on valitettavasti lukuisia eri puolilla Suomea. Ne ovat unohdettuja, hylättyjä tai muuten huoltamatta jääneitä kiinteistöjä. Varsin monet tällaiset kohteet ovat perikuntien omistamia, minkä seurauksena kukaan ei ota vastuuta yhteisestä omaisuudesta.

Olen itse huvikseni silloin tällöin miettinyt, mitä tekisin, jos voittaisin jostain Eurojackpotista 20 miljoonaa euroa tai enemmän. Idea on kirkas ja yksinkertainen: perustaisin salassa toimivan iskuryhmän, joka kävisi taiteen nimissä tai vaikka ihan ilman mitään sen kummempaa syytä luvatta ja yön pimeinä tunteina korjaamassa heitteille jätettyjä vanhoja rakennuksia. Eräänlaista perinnekorjausterrorismia siis. Tässä ehdotukseni IC-98:n seuraavaksi taideprojektiksi. Se tosin vaatisi huomattavasti isomman rahallisen panostuksen, kuin mitä Khronoksen taloon on sijoitettu.
 
Ville



Ps. Tekstin alussa oleva kuva ei liity Khronoksen talo -projektiin, ainakaan suoranaisesti.

keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Pöntöt piiloon ja vesi sisälle




Uuden väentuvan työmaalla on tällä viikolla asennettu maahan mustan ja harmaan jäteveden käsittelylaitteistoja. Varsinkin mustan jäteveden umpisäiliölle täytyi kaivaa järjettömän kokoinen kuoppa, johon se kuitenkin mukavasti upposi. Säiliö ankkuroitiin kiinni betonipainoilla ja sen sisälle laskettiin muutama kuutio vettä painoksi. Jotenkin tuo lvi-suunnittelijan suosittama pöntön koko tuntuu liioittelulta. Meidän perheemme mahtuisi asumaan tuon kokoisessa säiliössä.





Harmaan jäteveden varalle asennettiin umpisäiliön viereen In-drän moduuleilla toimiva suodatuskenttä. Koska tontti on niin tasainen, jouduttiin järjestelmän viimeiseksi osaksi asentamaan pumppu, jonka tarkoituksena on huolehtia siitä, että vesi kulkee oikeaan suuntaan ja lopulta puhdistettuna viereiseen avo-ojaan. Nyt pihalla sojottaa useampikin putki, joten seuraavaksi täytyy miettiä, miten ne saadaan parhaiten maisemoitua pois näkyvistä. Ehkä sopiva pensasrivistö ajaa hyvin asian.





Saman rupeaman aikana vedettiin vesi sisälle taloon. Tähän asti ainoa vesipiste on ollut pihahana, joka nyt otettiin pois käytöstä. Jatkossa ulkohanan paikka tulee olemaan väentuvan ulko-oven vieressä. Vesijohtoa varten oli sokkelin alle jätetty yhdysputki, jonka kautta liitäntä voitiin vetää ensin ryömintätilaan ja sieltä ylös kylpyhuoneeseen. Vesiputken sisään asennettiin lämmityskaapeli pahimpia pakkasia varten. Putki tullaan vielä eristämään koko ryömintätilan matkalta.



Tuvan puuhellan kokeilu on viivästynyt useammalla kuukaudella. Nyt kuitenkin laitoin kokeeksi pienen pesällisen palamaan ja korkkasin hellan. Siitä tulee vielä hyvä tunnelman luoja ja lämmön lähde. Ja toki sitä voi joskus käyttää ruuanlaittoonkin.

Ville

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Karmia, kytkimiä ja pistorasioita



Uuden väentuvan saunan ovi on odotellut paikoilleen asentamista. Oveen viime vuonna teetetty karmi oli valitettavasti tehty profiililtaan liian matalaksi. Ja koska karmi jää käsittelemättömäksi, en halunnut saumojen vuoksi jatkaa entistä karmia, vaan päätin tehdä kokonaan uuden 50 x 200 mm:n lankusta. Tein huullokset sirkkelillä ja viimeistelin pinnat hiomakoneella.



Saunan oveen on tulossa takorautaiset pitkäsaranat, jotka asennan seuraavaksi. Vetimen valinta on meillä vielä vaiheessa. Valurautainen vedin sopisi ulkopuolelle, mutta mietimme, kuumeneeko se liikaa sisäpuolella? Toisaalta sauna on melko iso, joten luulisin, että vedin ei todennäköisesti pääse kuumenemaan liikaa. Tätä pitää miettiä hieman.



Piakkoin on vuorossa sähkökytkimien ja pistorasioiden asennus. Suunnitelmissa oli alun perin hankkia posliiniset pinta-asennettavat laitteet. Halusimme tupaan liiallisen kytkinmäärän karsimiseksi kruunukytkimet, mutta niitä ei löytynyt posliinisena. Päädyimme mustaan bakeliittiin, ja hankimme ne Domus Classicasta. Olen kuullut puhuttavan, että posliiniset kestäisivät käytössä hieman paremmin, mutta tällä kertaa valitsimme edellä mainitusta syystä bakeliittiset rasiat. Niiden lisäksi tulee kaksi posliinista R+TV-rasiaa. Näitä taas ei löytynyt bakeliittisten puolelta.



Reilun viikon kuluttua tuodaan vesi sisälle rakennukseen ja asennetaan jätevesilaitteistot pihalle. Sen jälkeen alamme pitää rakennuksessa peruslämpöä päällä. Se onnistuu, koska patterit ja lattialämmitystermostaatit ovat jo paikoillaan.

Lisää tunnelmia työmaalta myöhemmin.

Ville

maanantai 12. syyskuuta 2016

Ettei taivas putoaisi niskaamme



Vedenpitävä katto on rakennuksen säilymisen kannalta tärkeä, ellei tärkein, yksittäinen edellytys. Ensi vuoden todennäköisesti – ja toivottavasti – suurin urakka tulee olemaan tilan päärakennuksen vesikatteen uusiminen. Suureksi iloksemme siihen myönnettiin Museoviraston entistämisavustusta, joka kieltämättä näin isossa työssä on meille suorastaan välttämätön apu. Remonttia on lykätty tähän saakka, juuri sen laajuuden vuoksi.



Päärakennuksen nykyinen vesikate on betonitiili, jolla on ikää noin 60 vuotta. Sen alla on rakennuksen vanhemmassa osassa kolmiorimahuopa ja alimmaisena päre. Uudemmassa osassa alla on ainoastaan huopa. Päre on alkuperäinen katemateriaali 1870-luvulta, ja huovallakin on ikää jo reilusti yli 100 vuotta.



Rakennuksen aluskate on lähes kauttaaltaan niin heikossa kunnossa, että aina kun katolta särkyy tiili, vesi valuu sisään ullakolle saakka. Kevättalvella taas katolle kasautunut ja auringossa sulava lumi nostaa usein vettä tiililimityksen väleistä aluskatteen päälle ja alas ullakolla asustelevien lepakoiden niskaan. Vanha huopa on paksua, todennäköisesti asfaltti- eli tervahuopaa, joka on halkeillut ja murentunut ajan myötä. Se ei siis pidä enää lainkaan vettä. Rakennuksen vanhemman katonosan alimmaisena oleva päre on edelleen paikoin hyvässä kunnossa, mutta ylemmän katteen vuotojen seurauksena siihenkin on lahonnut aukkoja moneen kohtaan. Myös tiiliruoteet ja aluskatteen pohjana oleva aluslaudoitus on paikoittain lahonnut notkolle. Pahimpia paikkoja ovat kuitenkin uudemman osan kattojiirit, jotka ovat molemmat nykyisiä ja potentiaalisia vuotokohtia myös tulevaisuudessa.





Tämä katto-ongelma on tykyttänyt ohimoissamme jo siitä lähtien, kun hankimme tilan 2009. Ensimmäiset ja kiireellisimmät korjauskohteet olivatkin vuotavien katonkohtien hätäpaikkaukset, joita tehtiin neljälle alueelle pihanpuoleiselle lappeelle kahtena ensimmäisenä kesänä 2009–2010. Sahasimme silloin pahimmista paikoista huovan auki ja lahonneet aluslaudat poikki. Tuimme syntyneet aukot kattotuolien päältä paikkapuulla ja reikien päälle laitoimme limittäin asetetuista kovalevyistä väliaikaiset paikat. Varsinainen hätäpaikkaus tosiaan, mutta ne ovat kuitenkin toimineet yllättävän hyvin näinkin monta vuotta. Toisen, takapihan puoleisen, lappeen osalta on kattoa täytynyt korjata ainoastaan yhdestä kohdasta. Kymmeniä uusia tiiliä on toki vaihdettu hajonneiden tilalle eri puolille kattoa vuosien mittaan.

Olemme miettineet neljää eri vaihtoehtoa: 1) nykyisen betonitiilikaton kunnostamista, 2) katteen uusimista kolmiorimahuopakatteeksi, c) katteen vaihtamista savitiilikatoksi tai d) konesaumapeltikatoksi. Olemme punninneet näitä rakennusperinteen säilyttämisen, teknisten ominaisuuksien ja kustannusten perusteella. Betonitiilikaton korjaaminen olisi luonnollisesti ekologisin ja myös konservoinnin periaatteiden mukaisesti parhaiten perusteltavissa oleva ratkaisu, mutta tässä vaihtoehdossa olisi muutama iso ongelmakohta. Ensinnäkin nykyiset tiilet ovat todella hauraita. Se johtuu joko ajan myötä tapahtuneesta rapautumisesta tai yksinkertaisesti siitä, että materiaalin sekoitussuhteet ovat alun perin olleet hieman pielessä. Tiilet murtuvat varsinkin kulmistaan kuin piparkakut. Niitä on särkynyt katolla syystä tai toisesta vuosittain 5-10 kappaletta. Ja aina korjauksen aikana on särkynyt 1-2 tiiltä lisää per vaihdettu tiili, vaikka olenkin ollut erityisen varovainen ja käyttänyt lapetikkaita apuna. Jos betonitiilet olisivat lähtökohtaisesti laadultaan parempia, olisimme voineet kallistua niiden käsittelyn kannalle, mutta siinäkin tapauksessa olisi aluskate täytynyt uusia kuitenkin kauttaaltaan. Koska katon pinta-ala on yli 350 neliötä, täytyy myös oman työn osuus suhteessa ulkopuoliseen työvoimaan miettiä realistisesti. Tämä vaikuttaa luonnollisesti valittavaan korjaustapaan.

Savitiilen ja konesaumakaton osalta ongelmana on se, että ne olisivat täysin uusia katemateriaaleja, joita ei talossa ole aiemmin käytetty. Tästä ja myös kustannussyistä olemme kallistuneet uuden huopakaton kannalle. Se ei kestävyydeltään ole paras mahdollinen, mutta on kuitenkin perinteinen ja talossa sekä seudulla aiemmin laajasti käytössä ollut katemateriaali. Toisaalta tällä seudulla ei ole juurikaan vanhoja huopakatteisia päärakennuksia, minkä vuoksi ratkaisu houkuttelee ihan pelkästään rakennusperinteen moninaisuuden näkökulmasta. Huopa on myös visuaalisesti pehmeä ja tällaisiin talonpoikaisrakennuksiin tyylillisesti hyvin istuva kate.

Aluskatteenkin osalta täytyy ratkaista muutama tärkeä kysymys: pystytäänkö toivomuksemme mukaan säilyttämään edes osa alkuperäisestä katteesta alla ja miten siinä tapauksessa uusi aluskate saadaan tarpeeksi kantavaksi, että katolla pystyy jatkossa tekemään tarpeellisia huoltotoimenpiteitä. Myös suuremmat painaumat täytyy suoristaa remontin aikana. Nämä asiat täytyy ratkaista jo työn suunnitteluvaiheessa. Rännejä tuskin asennetaan työn yhteydessä, koska silloin saattaisivat savimaaperän kosteusolosuhteet muuttua niin, että rakennuksen perustusten kantavuuteen saattaisi tulla odottamattomia muutoksia.



Savupiiput ovat oma lukunsa. Varsinkin niiden vesikaton yläpuoliset osat ovat todella heikossa kunnossa. Naakat ovat tehneet jo vuosikymmeniä pesiään piippujen sisälle, joten ne pitäisi joka tapauksessa ainakin osittain purkaa ja muurata uudestaan. Päädyimme tässä vaiheessa lähinnä kustannussyistä siihen, että savupiiput puretaan vesikatteen alapuolelle odottamaan sopivaa ajankohtaa hormien muuraukselle. Kun se työ tulee ajankohtaiseksi, voidaan katteeseen puhkaista reiät läpimenoja varten ja tiivistää piipun juuret vedenpitäviksi.

Koska kattoremontti tulee olemaan suurin korjaustoimenpide myös kustannuksiltaan tähän mennessä, on yksi vaihtoehto tehdä uusiminen osissa ja jakaa työ kahdelle vuodelle. Joka tapauksessa lisää suunnittelua ja päätöksiä on edessä ennen ensi kesän suurremonttia.

Ville

maanantai 22. elokuuta 2016

Suuri puhallus


400 milliä – tuon verran uusi väentupa edistyi viikonloppuna, kun kerros kutterin ja sahanpurun sekoitusta puhallettiin ja sullottiin yläpohjan eristeeksi. Mutta olihan kuumaa ja pölyistä työtä!

Konevuokraamoissa tuntuu olevan tarjolla aika vähän laitteita, jotka sopivat purun puhaltamiseen. Toinen ja todennäköisempi vaihtoehto on, että omistajat vuokraavat niitä ainoastaan imuriksi eikä päinvastaiseen toimintaan, vaikka se periaatteessa onnistuisikin. Pienen etsinnän jälkeen paikallisesta konevuokraamosta löytyi laite, jonka avulla purujen puhaltaminen yläpohjaan onnistui mainiosti. Koneen ja kuukulkijan (nosturi) lisäksi apuna työssä oli tilan edellinen omistaja, sisaren poika ja välillä myös konevuokraamon omistaja lapsineen. Kiitokset kaikille avusta! Itse möyrin yläpohjassa, ohjasin puhallusputken päätä ja sulloin purua tiiviiksi. Toiset hoitivat alhaalla imupuolta ja toimivat tarvittaessa kodinputkimiehinä. Ullakolla oli lämmintä noin 35 astetta ja purupölyä ilmassa kiitettävästi.






Ullakolla liikkumisen teki hankalaksi etenkin tuvan kohdalla todella matala työskentelytila, joka jäi purukerroksen pinnan ja vesikaton väliin. Märkätilojen ja kamarin yläpuolella liikkuminen oli helpompaa, koska korkeutta oli enemmän. Lisäksi suhteellisen tiheässä olevat kattoristikot hankaloittivat siirtymistä paikasta toiseen. Tämä teki purun sullomisen työlääksi. Seinustoilla tilaa oli pienimmillään parikymmentä senttiä. Lisäksi huopakaton kolmiorimojen naulojen terävät päät uhkasivat yläpuolella takaraivoa. Parilla hipaisulla päähän selvittiin, mutta niitähän ei perinteisesti lasketa. Naulojen päitä ei viitsinyt tässä vaiheessa enää lyödä vinoon, koska se saattaa nostaa kantoja yläpuolella ja pahimmassa tapauksessa tehdä reikiä kattohuopaan.



Purua kului kukkurallinen lavallinen sekä edellisestä, alapohjaa varten tilatusta, erästä jäljelle jääneet viitisentoista jätesäkillistä. Puhallin toimi muuten hyvin, mutta välillä ahnehdimme liikaa imupäässä, jolloin kone meni tukkoon. Tästä selvittiin kuitenkin joko syöttöputkea heiluttelemalla tai avaamalla tukos koneen sisältä. Ainoastaan yhden kerran imuri ei suostunut käynnistymään. Epäilimme vikaa talon sulakkeissa, mutta paikalle hälytetty koneen omistaja otti maasta puukalikan ja kalautti laitetta sopivaan kohtaan. Tämän jälkeen kone toimi jälleen, aivan kuin Aku Ankassa.

Viikonlopun aikana saatiin korjattua myös piipunjuuren vuoto-ongelmat. Savupiipun juuri tehtiin viime syksynä ilman huovan nostamista ylös ja kiinni piipun kylkeen (katso päivitys lokakuulta >>). Kun vuotoja ilmaantui, selvittelin asiaa muun muassa RT-kortista. Rakennusmääräysten mukaan huopa tulee nostaa noin 30 cm ylöspäin ja kiinnittää piipun kylkeen pellityksen lisäksi. Vaikka meidän katossamme päälle tuli myöhemmin vielä kaksiosainen pellitys, pääsi syksyn aikana vaakasuorassa satanut vesi kovan tuulen voimasta ylös pellin alle ja valumaan huovan ja piipun kyljen välistä sisälle. Huopakaton tekemisessä täytyy muistaa, että katon eri osien vedenpitävyyttä ei voi jättää ainoastaan pellityksen varaan. Katteen täytyy olla itsessään täysin vesitiivis, myös läpimenojen kohdalla. Juuripellityksen tehtävänä on sen sijaan varmistaa, ettei vettä pääse yläpuolelta huovan ja piipun väliin.

Nyt uusi väentupa alkaa olla jo siinä vaiheessa, että piakkoin on vuorossa pattereiden asentamista ja lämmityksen kytkemistä päälle. Työtähän vielä riittää muutenkin rutkasti.

Hyviä rakennussäitä kaikille!

Ville