lauantai 11. marraskuuta 2017

Jugendsängyt palasivat kotiin


Pari vuotta sitten kun päärakennuksen ikkunoita korjattiin ja irrottelimme pokia paikoiltaan, huomasimme niiden taakse kirjoitetut huoneiden nimet. Huoneet oli nimetty usein joko yleisvärityksen tai käyttötarkoituksen mukaan: konttori, vieraseteinen, sali, ruokasali ja niin edelleen. Päärakennuksen tien puoleisen päädyn kahdesta kamarista toinen oli nimetty vihreäksi kamariksi ja toinen valkoiseksi kamariksi. Vihreän kamarin tapettikerroksista yksi onkin ollut voimakkaan vihreä. Valkeasta kamarista sen sijaan ei ole löytynyt valkeaa tapettia, sen sijaan huoneeseen sijoitetut kalusteet ovat olleet vanhoista valokuvista päätellen valkeita. Molemmissa kamareissa on myös kaakeliuunit: valkeassa kamarissa täysvalkea, vihreässä  kamarissa malli, jossa on vihreää lehtikoristelua yläosan kruunussa.

Talossamme on säilynyt meille saakka vain vähän alkuperäisiä kalusteita. Syksyllä saimme talon entiseltä omistajalta hyvän vihjeen kolmesta sängystä, jotka olivat myynnissä. Otimme yhteyttä myyjään, ja saimme hankittua sängyt, joista kaksi on valkoista ja yksi ruskea. Valkeat sängyt ovat samat, jotka vanhoissa valokuvissa on sijoitettu valkoiseen kamariin. Nyt ne palasivat siis takaisin kotiin!

Saimme sänkyjen oston yhteydessä vinkin myös talon vanhasta jääkaapista (= kaappi, jossa on voinut pitää jäätä ja viileyttä kaipaavia tarvikkeita), joka toivottavasti myös päätyy takaisin kotikonnuilleen. Kirjoitamme siitä sitten erikseen.

Vielä lopuksi kannustuspuheenvuoro vanhojen täyspuisten kalusteiden hankintaan: olemme siirtyneet vähitellen kierrätyskalusteisiin ei vain vapaa-ajan asunnollamme vaan myös vakituisessa kerrostalokodissamme. Ne vaan ovat niin kestäviä, kauniita ja kunnostettavia. Pinnat voi aina hioa ja lakata tai maalata uudelleen ja rikkoontuneet osat voi vaihtaa tai korjata.

Vanhoja kalusteita voi myös helposti tuunata itselle sopiviksi. Esimerkiksi vanhat sängyt on usein tehty meidän aikaamme lyhemmille ihmisille. Sänkyihin voi kuitenkin melko helposti kehitellä jatko-osia, joilla pituus saadaan riittämään. Meillä on väentuvassa tällaiset jatketut vanhat 1800-luvun "parisängyt" eli kaksi samanlaista sänkyä vierekkäin. Ensin mietin, ovatko ne liian kapeita, mutta räätälöidyillä patjoilla ne toimivat hienosti. Nukun tuossa vanhassa sängyssä paremmin kuin missään muualla :-)

Tuovi

tiistai 31. lokakuuta 2017

Mitä tehdä navetalle, joka murenee käsiin?



Olemme kirjoittaneet jo aiemminkin 1924 valmistuneen navettarakennuksen nykykunnosta ja sen tulevaisuudennäkymistä. Viime viikonloppuna oli jotenkin sopivan kolea ja kostea sää palata tähän mieltä askarruttavaan asiaan. Kiersin rakennuksen, kuvasin pahimpia ongelmakohtia ja koetin samalla löytää nykytilasta myös positiivisia piirteitä. Tässä päivityksessä on mukana myös parin vuoden takaisia ja vanhoja valokuvia rakennuksesta 1920-luvun lopulta.




Puolitoistakerroksisen navetan runko on rakennettu sementtitiilistä (eli betonitiilistä). Rakennuksen yläosa on sen sijaan laudoitettu. Alimmaisena vesikatekerroksena on päre, ja sen päälle on hieman myöhemmin tehty kolmiorimahuopa. Nykyisenä katemateriaalina on aaltopelti. Perustukset on valettu betonista. Navetta on ollut aikoinaan komea ja moderni rakennus. Talousrakennukset muutenkin ovat olleet parhaimmillaan suuria ylpeydenaiheita omistajilleen. Tähän liittyen kuulimme eräältä naapuriltamme taannoin huvittavan muistitiedon siitä, että naapurikylän suurtalon emäntä olisi käynyt selvittämässä täällä navetan mittoja, jonka jälkeen oli ohjeistanut rakentajia tekemään omastaan hieman pidemmän.




Navettamme suurimmat ongelmat löytyvät rakennusmateriaalin laadusta ja rungon muuraustavasta. Sementtitiili on suhteellisen vanha keksintö. Teollisesti sitä alettiin valmistaa 1800-luvun lopulla ja Suomeen se saapui seuraavan vuosisadan alussa. Aluksi tiilistä tehtiin onttoja ja suurikokoisia. Tällä pyrittiin kustannusten säästöön ja parempaan lämmöneristyskykyyn. Myöhemmin siirryttiin käyttämään samankokoisia muotteja kuin punatiilenkin kohdalla, jolloin tiilistä tuli myös umpinaisia.




Meidän navetassamme on käytetty pääsääntöisesti suurehkoja noin 35 cm pitkiä ja keskeltä onttoja sementtitiiliä. Valmistusvaiheessa on ilmeisesti säästetty väärässä kohdassa eli sementin määrässä, koska tiilet murenevat käsiin, jos niitä hiemankin raaputtaa pinnasta. Onkin sinänsä ihme, että rakennus on linjoiltaan noin ryhdikäs vielä yli 90 vuoden jälkeen. Tiilirunko on jostain syystä muurattu niin, että rakenteessa ei ole käytetty koko seinän läpi meneviä sidetiiliä lainkaan. Näin kolmea tiilikerrosta pitävät yhdessä ainoastaan heikot laastisaumat. Tästä syystä seinät pullistelevat, ja kerran alkanutta murtumaa tai sortumaa ei oikein pysäytä mikään. Sinne tänne rakennusta on asennettu ilmeisesti jälkikäteen muutamia puisia ja metallisia följareita tukemaan seinää. Niistä ei käytännössä ole tällaisessa rakenteessa juurikaan hyötyä. En ole myöskään löytänyt merkkejä raudoituksesta ovi- ja ikkuna-aukkojen päällä.



Mutta mitä rakennuksen pelastamiseksi voisi tehdä? Ja jos jotain tehdään, mihin tasoon pyritään? Meidän mielestämme olisi luonnollisesti todella sääli, jos rakennus jouduttaisiin purkamaan. Vaikka navetta ei olekaan suojeltu rakennus, sen sijainti osana pihapiiriä on tärkeä ja sen poistuminen muuttaisi oleellisesti ympäristöä ja eri rakennusten muodostamaa kokonaisuutta. Meille riittäisi täysin, jos navetta saataisiin ulkokuoreltaan hieman siistimpään kuntoon ja katon kannatus varmistettua. Sisäosiin emme tuskin koskisi lainkaan. Näin rakennusta voisi jatkossa käyttää esimerkiksi varastona.




Yksi rakennuksen säilymisen kannalta merkittävimpiä tekijöitä on, että katto pysyy ryhdissä ja katon painon kannattajat ovat kunnossa. Onkin sinänsä positiivista, että katto on tähän mennessä pysynyt varsin ryhdikkäänä. Vintillä näkyvissä olevat kattorakenteet ovatkin suhteellisen hyvässä kunnossa. Rakennuksen sisälle alakertaan voisi katon painon vastaanottajaksi pystyttää tukirakenteet joko puusta tai betonista, jolloin paino saataisiin nykyisen seinän päältä pois. Navetan mureneva runko on sen sijaan paljon ongelmallisempi korjauskohde. Yksi vaihtoehto olisi muurata kriittiset aukot umpeen uusilla betonitiilillä ja valaa rungon ympärille verkkoraudoitettu betonikuori. Myös betoniperustuksissa on muutamissa paikoissa halkeamia, mikä on yläpuolella johtanut seinien halkeiluun. Perustusten kantavuutta tulisi siis parantaa tavalla tai toisella. On selvää, että jo pelkästään nämä työvaiheet nostavat kustannukset korkeiksi. Lisäksi korjaustoimenpiteiden onnistuminen on varsinkin rungon osalta epävarmaa. Ja kyseessä on kuitenkin vain yksi monista korjausta vaativista rakennuksista tontilla.



Navetan kohdalla jäämme kuitenkin vielä hauduttelemaan asiaa ja selvittämään eri vaihtoehtoja ja niiden kustannuksia. Toivon mukaan löydämme vielä keinot rakennuksen säilyttämiseksi ja ulkoasun siistimiseksi.

Ville

maanantai 25. syyskuuta 2017

Tervapolttoa ja paikkamaalausta




Lähes kesäisen lämpimän syysviikonlopun aikana oli mukava tehdä hommia ulkona. Tuovi haravoi tyttären kanssa hiekkatietä ja paikkamaalasi uuden väentuvan ikkunoita, itse taas keskityin puuhastelemaan ryömintätilan tuuletusluukkujen parissa. Kokeilimme myös perinteistä ruosteensuojausta, tervapolttoa, luukkujen suojaksi asennettaviin apilareikäpelteihin.




Uuden väentuvan toiseen päätyyn tulee käyntiluukku rakennuksen ryömintätilaan. Sen verran tiukahkon joutuu luukusta tekemään, että omassa ympärysmitassa ei paljon paisuntavaraa ole, jos meinaa tulevaisuudessakin päästä vaivatta paikkoja tarkistamaan. Käyntiluukun keskelle tulee samanlainen tuuletusaukko kuin muihinkin. Tarkoitus on tehdä kaksinkertainen saranointi siten, että tarvittaessa saa koko luukun auki tuuletustilaan päästäkseen, ja toinen pienempi, jonka saa talveksi suljettua ja keväällä taas avattua tuuletusta varten. Koko luukku karmeineen maalataan lopuksi Roslagin mahongilla eli tervaa ja vernissaa sisältävällä pintakäsittelyllä ruskeaksi. 

Löysin käyntiluukkua varten hyvälaatuista mäntyä omista varastoista. Lattialankkuakin jäi sen verran yli, että sieltä valikoin jo viime vuonna parhaat palaset tätä työtä varten. Tämän luukun ponttilankuissa on runsaasti hitaasti kasvanutta, pihkaista ja todella painavaa sydänpuuta, jonka pitäisi kestää sääkulutusta hieman normipuuta paremmin. Tein kakkosnelosesta karmit luukulle ja 32 mm:n lattialankusta luukunoven. Oven keskelle sahaan vielä tuuletusaukon ja sen taakse kiinnitän apilareikäpellin estämään kutsumattomien vieraiden saapumisen rakennuksen alle. Sopivat saranat ja sulkuhakaset ovat toistaiseksi vielä löytämättä.





Ruosteensuojauksena peltien pintaan kokeilimme perinteistä tervapolttoa. Lämmitin pellit ensin nuotion hiilloksen päällä kevyesti, sen jälkeen sivelin pintaan tervaa pensselillä. On tärkeää, ettei lämmitä käsiteltävää metallia liian kuumaksi, ettei terva pala sen pinnalta pois. Lopuksi metalli kuivatetaan hiilloksen päällä niin, että pinta muuttuu himmeäksi. Käsittelyn voi toistaa pari kolme kertaa.


Tuovi haravoi pihaa ja paikkamaalasi väentuvan ikkunoita. Auringonpuoleiselta seinustalta oli parista ikkunasta alkanut maalipinta irrota kitin päältä. Säärasitus on auringon ja kovimman tuulen puolella todella rankka ja jää nähtäväksi, miten kauan alkuperäinen Uulan pellavaöljymaali ikkunoissa kestää. Haluaisimme suosia näissäkin suomalaisia tuotteita, mutta tähän mennessä ruotsalaiset maalit ovat ainakin meillä vieneet etenkin ulkotiloissa voiton kestävyyden osalta.

Toivottavasti näin hyviä rakennuskelejä on jäljellä vielä loppusyksystäkin!

Ville

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Kattolistat tulivat uniin



Uuden väentuvan isomman huoneen eli tuvan kattolistojen asentaminen oli melkoinen urakka. Mutta nyt sekin on valmistunut. Listojen asennusta hankaloittivat lievästi epätasainen hirsiseinäpinta, melko paksu listamalli ja katon kolmilappeinen muoto. Hankalimman päivän päätteeksi näin niistä vielä untakin.



Rakennuksen muissa osissa käytettiin ohuempaa kierrätyslistaa, jota haimme aikoinaan Metsänkylän navetalta. Ne loppuivat kuitenkin kesken, joten ostimme uuden listaerän viimeistä huonetta varten Wanhan Wallankumouksesta. Hieman järeämpi ja koristeellisempi listamalli sopii kuitenkin mainiosti tähän isoimpaan ja korkeimpaan huoneeseen.

Tuvan seinähirsien paksuudessa on jonkin verran vaihtelua, koska hirret ovat peräisin useammasta vanhasta rakennuksesta. Vaikka kaikki hirret ovat periaatteessa kuuden tuuman vahvuisia, seinäpintoja on aikoinaan piiluttu eri rakennuksissa ja huonetiloissa eri tavalla ja joissain myös useampia kertoja. Näin hirsien nykyinen paksuus vaihtelee hieman. Tämä asia on hankaloittanut lähes kaikkien listojen asentamista. Hirsiä on joutunut hieman veistämällä suoristamaan ja joissain tilanteissa lisäämään paikkapaloja suorempien linjojen aikaan saamiseksi. Työ ei sinänsä ole vaativaa, mutta aikaa se on vienyt paljon.



Tuvan katto- eli holkkalistojen asentamisessa ainakin itselleni vaikeinta oli erilaisissa kulmissa kulkevien listojen liitoskohtien saaminen siisteiksi. Tämähän on varmaan lasten leikkiä listoja ammatikseen asentavalle, mutta omalla kohdallani materiaalia meni hukkaan turhan paljon, kun tuntumaa piti hakea. Kolmilappeisessa katossa kun on kahta eri kulmaa katon ja seinän leikkauskohdassa sekä vielä erikseen katon taitteiden muodostavat kulmat. Ja siihen kun lisätään vielä pienet heitot seinäpinnassa, niin vaativa palikkaleikki on valmiina.



Tein jo melko alkuvaiheessa päätöksen, että asennan pitkät listat seinien keskiosaan ensin ja jätän kulmat eli herkkupalat viimeiseksi. Tein siis kaikki kulmat lyhyemmistä palasista, jolloin kulmaliitosten sovittaminen oli helpompaa. Työn loputtua listojen saumakohtia oli paljon, mutta oikeastaan muulla tavalla en olisi hommasta selviytynyt täysjärkisenä. Lopuksi siistin liitoskohdat pellavaöljykitillä. Tuovi oli maalannut listat jo etukäteen kahteen kertaan pellavaöljymaalilla, koska maalaaminen on kuitenkin helpompaa lattian tasossa hyvässä asennossa. Nyt niille sivellään vielä yksi kerros pintaan asennuksen jälkeen.

Paria pientä kohtaa lukuun ottamatta nyt on kaikki listat asennettu rakennuksen sisäpuolelle. Se on minulle suuri helpotus ja olen kiitollinen siitä joka aamu herättyäni.

Ville

perjantai 4. elokuuta 2017

Pihatöitä satoi tai paistoi



Heinäkuu oli Vihreässä kamarissa kiireistä aikaa monella tapaa. Blogin päivittäminen on tämän kaiken keskellä valitettavasti jäänyt tekemättä. Hommia paiskittiin säästä riippumatta uuden väentuvan sisällä ja pihalla. Rakennuksen ympäristön kaadot kaivettiin kohdilleen, viimeistelimme hiekkatietä, parkkialuetta ja tulevaa nurmikkoa. Ihan vähän pidettiin välillä myös todellista lomaakin ja tutkailimme lähiympäristön nähtävyyksiä.



Uuden väentuvan ympärille rajattiin puolen metrin levyinen sorakehys. Asensimme laudat rajaamaan aluetta ja kärräsimme karkeaa soraa sen pohjalle. Soran päälle tuli suojakangas estämään eri kivimateriaalien sekoittumista keskenään ja lopuksi parin sentin kerros hiekkaa päälle. Hiekka on tälle alueelle tyypillistä punertavaa tyyppiä. Samaa levitettiin myös pihatien päällimmäiseksi kerrokseksi.



Kiinnitimme kepit merkkaamaan hiekan ja nurmikon rajoja ja suunnittelimme parkkialueen, johon mahtuu pari autoa. Väentuvan päädyssä on näkyvillä jätevesijärjestelmään liittyviä kaivoja ja putkia maanpinnalla. Suunnittelimme aluetta niin, että autot tulevan niiden eteen ja tilaa jää vielä pensaille. Näin saamme noita kaivoja ja putkia vähän piiloon.

Tallin ja parkkialueen väliin jää vielä nurmialuetta. Tuli mieleen, että siihen voisi ehkä joskus perustaa kukkakedon. Tuovi onkin lomapäivinään lukenut piha- ja puutarhakirjallisuutta ja innostui kedosta.

Kesäkeittiön paikkaakin on mietitty. Hankimme käytetyn telttapaviljongin ja jatkossa se voisi ehkä olla väentuvan toisessa päädyssä. Paviljonki ei aivan sovi ympäristön tyyliin, mutta sen tarkoitus on pitää varsinkin heinäkuussa innostuvat kärpäset loitolla ruokapöydästä. Paviljongin lähelle kun laittaa hiiligrillin ja kaasugrillin keittotasoineen ja jos jostain löytäisi vielä irrallisen vesipistepöydän ruuanvalmistusta varten. Läheiseen seinään on tulossa vesipiste, josta voisi vetää veden. Näillä näkymin olisimme siis luopumassa kiinteän kesäkeittiön ajatuksesta, mutta saa nähdä, jos mieli vielä muuttuu.








Pihatöiden yhteydessä kaivatimme kuopat viidelle uudelle lehmukselle, jotka haimme Laarimäen puutarhalta. Kaivinkoneen kauha oli hieman liian iso, joten lapiohommaa tuli täyttövaiheessa enemmän kuin olisi ollut tarpeellista. Sijoitimme kaksi uutta puistolehmusta täydentämään pihaan johtavaa lehmuskujaa ja loput kolme väentuvan ja parkkipaikan eteen auringonsuojaksi. Istutuksessa käytimme puoliksi alkuperäistä maata ja puoliksi uutta hyvälaatuista multaa. Istutuskuoppien pohjalle teimme salaojakerroksen murskatuista betonitiilistä. Tuimme uudet puut huolellisesti ja laitoimme varmuuden vuoksi vielä suojaverkot kaikkien ympärille. Halusimme ottaa tällä kertaa kaiken varman päälle, koska viimekertaisessa omenapuiden istutuksessa kävi peurojen kanssa kalpaten.



Myös sisätiloissa työt edistyivät niin, että nukuimme jo pari yötä väentuvan tuvassakin. Huoneessa on kuitenkin vielä tekemistä, joten niistäkin töistä kirjoitamme lisää hieman myöhemmin.

Meillä oli alun perin suunniteltu vanhan päärakennuksen kattoremontti tälle kesälle, mutta päätimme muuttaa hieman aikataulua. Se oli säiden puolestakin hyvä päätös. Kattoremontin aikataulu olisi näillä näkymin ensi vuonna alkukesästä.

Valoisaa kesän jatkoa kaikille!

Tuovi ja Villle

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Kattolistojen ehostus


Vielä riittää töitä uudella väentuvallamme! Olen viime ajat rapsutellut ja maalannut vanhoja kierrätyslistoja tuvan kattoa varten. Ostimme vanhoja listoja Wanhan Wallankumouksesta. Ensin poistin niistä vanhat maalit sikäli kuin ne lähtivät helposti irti. Vanhaa sitkeästi kiinni olevaa maalia ei tarvitse yrittää irrottaa tai ainakin itse ajattelen niin. Huonekaluentisöinnissä usein otetaan kaikki maali pois, koska tavoitellaan sileää pintaa. Rakennusosissa (miksei huonekaluissakin) saa kuitenkin patina näkyä.




Ennen maalinpoistoa kannattaa irrottaa kaikki naulat ja niitit pois. Niitä yleensä riittää ja niin nytkin. Vanhat takorautanaulat ovat tiukimpia, koska ne ovat kulmikkaita eivätkä liiku yhtä helposti kuin uuden ajan pyöreät naulanvarret. Sorkkarauta, vasara, pihdit, vuohenjalka - joku näistä yleensä pystyy sitkeimpäänkin naulaan.



Olen vuosien varrella urautunut poistamaan maalia tylsällä puukolla. Minulla on kaikenlaisia  kaapimia työkalupakissani, mutta en juuri koskaan käytä niitä. Tylsä puukko on yksinkertaisesti niin hyvä. Sen saa käänneltyä kaikkiin koloihin ja se ei naarmuta puuta.

Irtonaisten maalien lähdettyä hioin listat hiekkapaperilla. Käytän yleensä ensin karkeaa paperia ja sitten tasoitan hienommalla. Lopuksi pyyhin pölyt pois rätillä. Naulanreiät kittasin pellavaöljykitillä täyteen. Isommat reiät voisi myös tapittaa ja sitten viimeistellä kitillä.

Olemme maalanneet väentuvan sisätiloja Uulan pellavaöljymaaleilla ja listoihin tuli Pouta-sävyä eli samaa kuin katossa. Olen nyt vetänyt listat kahteen kertaan ja vielä kolmas kerta tarvitaan. Maalikerrosten määrä riippuu paljolti pinnan sävyistä. Nyt kun alla on puuta ja vanhaa valkeaa tai vihreää maalia, tarvitaan kolme kerrosta, jotta värierot eivät kuulla läpi.

Listoja voisi maalata myös asennuksen jälkeen, mutta tuvan katto on meillä aika korkealla ja ajattelin pääseväni helpommalla kun ei tarvitse kurkotella tikkailta. Kun listat on asennettu, täytyy katsoa minkä verran naulankannat näkyvät lattialta käsin. Niihin voi sitten kivuta sipaisemaan vähän maalia tarpeen mukaan.

Tuovi

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Kissanluukkuja muuraamassa



Uuden väentuvan tuuletusluukut eli kissanluukut kivijalassa on tähän mennessä suojattu ja talvisin tukittu erilaisilla väliaikaisilla viritelmillä. Nyt viikonloppuna muurasin aukkojen alaosan lopulliseen tasoon pienillä luonnonkivillä. Laastina käytin Weber Vetonit 137 -oikaisulaastia, joka oli väriltään mahdollisimman vaalea. Muuraus sujui sillä varsin vaivattomasti. Kuvissa näkyvät puiset muotit ovat vielä väliaikaisia, mutta mittasuhteiltaan kuitenkin suurin piirtein samanlaisia kuin lopullisetkin tulevat olemaan. Nidoin lopuksi aukkojen suojaksi vielä hiiriverkot.

 


Alkuperäisen suunnitelman mukaan luukkuihin tulee puiset ”karmit”, joihin kiinnitetään saranoiden avulla avautuvat luukut. Luukut voidaan sitten sulkea talveksi suojaamaan ryömintätilan lämpötilaa putoamasta turhan alas. Luukkujen oli tarkoitus olla hieno yksityiskohta jo sinänsä. Tuuletusaukot tehtiin kuitenkin kivijalkatyön aikana hieman pienemmiksi kuin arkkitehdin suunnitelmissa, joten luukun mallia täytyy hieman muuttaa. Aukkojen koko on meidän talomme kohdalla riittävä, koska tuuli puhaltaa tuimasti lähes joka päivä ja alapohjassa ilma kyllä liikkuu.



Tämänhetkinen suunnitelma on, että tuuletusluukkuihin tehdään karmit, joiden sisäpuolelle kiinnitetään apilakuvioisella rei’ityksellä varustetut pellit estämään kutsumattomien vieraiden saapumisen talon alle. Se, laitetaanko ”karmeihin” kiinteät, saranoidut luukut vai kesäksi irrotettavat kannet, on vielä pohdinnassa. Ne olisi kuitenkin tarkoitus saada kesän aikana valmiiksi.



Tuuletusaukkojen puuosat tullaan myöhemmin käsittelemään Roslagin mahongilla, kuten myös esimerkiksi kuistin ja räystäiden näkyvät puuosat.



Nukuimme muuten nyt ensimmäistä kertaa uuden väentuvan kammarissa eli rakennus on otettu nyt virallisesti käyttöön. Hyvin nukutti ja myös tunnelma oli kohdallaan. Sisustukseen ei ole vielä ehditty panostaa - rullaverhot ovat kuitenkin paikoillaan, seinät pestiin mäntysuopavedellä ja otimme vanhasta päärakennuksesta pari vanhaa sänkyä käyttöömme. Kolmannelle nukkujalle riitti matkasänky tässä vaiheessa.

Ville

torstai 4. toukokuuta 2017

Uusi sauna testattu!



Uuden väentuvan huoneista sauna on valmistunut ensimmäisenä. Olenkin kirjoittanut useampaan otteeseen sen rakentamisesta blogissa. Piharakennuksen sauna hahmottuu sekä Kynnyksiä ja lauteita -kirjoituksissa keskusteltiin muutaman lukijan kanssa saunan ominaisuuksista sekä korvausilman ottamisen että laudekorkeuden osalta. Haluaisin nyt palata tähän keskusteluun uudestaan.



Sauna on lattiapinta-alaltaan yhdeksän neliötä ja kuutioita löytyy noin 24 eli kyseessä ei ole ihan mikään pieni huone. Sauna on rakennettu ennen kaikkea tilavaksi peseytymispaikaksi meille ja vieraille, mutta toki myös löylyjen laadulla on merkitystä. Kiukaaksi valittiin arkkitehdin suunnitelmien mukaan puulämmitteinen Maxi-Iki Plus, joka on tarkoitettu 20-30 kuution saunatiloihin. Pesuvesi lämmitetään 80 litran Narvin Kota-muuripadalla. Ajatuksena oli sekoittaa saunassa, samoin kuin muussakin rakennuksessa,  sopivasti perinteistä ja uutta rakennustapaa sekä laitteistoja. Tämän melko modernin mallisen kiukaan kivimäärä on suuri, mikä tarkoittaa sitä, että lämmitysenergia jakaantuu tasaisesti suureen kivimassaan. Kiuas ei siis pitkän lämmityksenkään jälkeen hohkaa liikaa kuumuutta ympärilleen eikä siten tee tilasta tukalaa oleskella. Suuri kivimäärä takaa myös tasaiset löylyt, mutta vettä pitää heittää runsaasti kiukaalle. Tuloksena ovat miellyttävän kosteat löylyt.

Olen kokeillut saunaa pari kertaa yksin ja yhdessä perheen kanssa. Heti on todettava, että meidän vajaa kolmevuotias tyttömme olisi viihtynyt lauteilla vaikka kuinka pitkään, kun taas kotona sähkökiukaan lämmöstä hän haluaa jo viiden minuutin päästä pois. Ylimmässä kuvassa näkyvä muoviankkakin on ollut kovassa käytössä eikä senkään kyljet tule lauteilla liian kuumiksi. Kiuas tekee siis tilasta lämpimän, mutta ei kuumaa. Tuntuma on hieman sama kuin savusaunassa. Mutta vettä kiukalle heittämällä saa tarvittaessa aikaan tiukatkin löylyt. Ja olo on saunomisen jälkeen todella miellyttävä.

Saunamme ilmanvaihto toimii, kuten muussakin rakennuksessa, painovoimaisena. Korvausilmaa tulee tällä hetkellä ainoastaan saunan oven alta kamarin puolelta. Olemme kokeneet tämän pelkästään hyvänä asiana, koska se viilentää jonkin verran saunan alaosaa ja tekee peseytymisen miellyttävämmäksi. Lattiapinta ei kuitenkaan ole kylmä, koska siinä on lattialämmitys. Nykyohjeistuksen mukaan suositellaan korvausilman tuomista tilaan mielellään 40-50 cm kiukaan kivien yläpuolelta, jolloin raitis ilma ja lämpö kiertävät tasaisesti koko tilassa. Tämä on varmasti hyvä asia saunojan kannalta ja on etenkin perusteltua saunassa, jonka ovi johtaa lämmittämättömään tilaan. Meidän saunassamme tilan ylä- ja alaosien hieman epätasainen lämpötila ei ole ongelma vaan paremminkin päinvastoin. Lauteilla istuessa ei tunne kylmempää vetoa jaloissa, mutta lattialla seistessä sen tuntee peseytymistä varten miellyttävänä, alhaisempana lämpötilana. Samalla ylhäällä lauteilla raikasta happea tuntuu riittävän mainiosti.

Aiempien saunakirjoitusten kommenttiosuuksissa on keskusteltu myös lauteen korkeudesta suhteessa saunan huonekorkeuteen. Suositusten mukaan lauteiden ja sisäkaton väliin tulisi jäädä ainoastaan metrin tai hieman sitä korkeampi väli. Jalkojen tulisi sijaita kiukaan ylimpien kivien eli löylyrajan yläpuolella. Näistä kahdesta ohjeesta meillä toteutuu tuo jälkimmäinen eli ns. löylyn laki. Olen kokeillut saunoa ylälauteella pienen jakkaran päällä, jolloin myös istumakorkeuden ohjeiden mukainen optimiväli suhteessa huonekorkeuteen toteutuu. Jos puhutaan puhtaasti löylyjen miellyttävyydestä, niin tuon kokemuksen perusteella alempana istuminen oli miellyttävämpää ja löylyt tuntuivat tasaisemmilta. Tokihan kuumin ilma kulkeutuu luonnollisesti saunan yläosaan, mutta miksi siinä kärvistely pitäisi olla tärkein asia saunomisen kokemuksessa?

Hyvät yleisohjeet ovat saunan rakentamisessa toki tärkeät, enkä halua niitä tämän kirjoituksen myötä todellakaan kiistää. Luulen kuitenkin, että saunominen kokonaisuudessaan on melko yksilöllinen kokemus, johon vaikuttavat useat sellaisetkin asiat, joilla ei ole mitään tekemistä teknisten seikkojen kanssa. Meidän saunassamme onnistui mainiosti yhdistää perinteistä ja uutta, mutta samalla kokonaisfiilis painottuu selkeästi ensin mainittuun. Yksi syy tähän lienevät pintojen materiaalit, vanha hirsi ja kalkkirapattu tiiliseinä, jotka selkeästi luovat vanhantyylistä tunnelmaa. Ja mikä tärkeintä, saunomisen aikana ja sen jälkeen on hyvä olo. Sauna on siis kaikin puolin onnistunut!


Ville

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Uusi tuttavuus: savimaali


Vietin pääsiäisen maalaushommissa väentupamme kylpyhuoneessa. Vuorossa oli katon maalaus ja kokeilin siihen savimaalia, jolla en olekaan aiemmin maalannut. Savimaali oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus, joka sopii hyvin kosteisiin tiloihin. Maalasin valkealla perussävyllä katon kahteen kertaan. Voi olla, että yksikin kerta olisi riittänyt, mutta en osannut ilmeisesti maalata ensimmäisellä kerralla riittävän paksua kerrosta. Olen kai maalannut niin pitkään pellavaöljymaaleilla, että olen urautunut ohueen maalaamiseen.




Savimaali on erilaista - jugurttimaisen paksua ja nopeasti kuivuvaa. Sitä on kevyt levittää ja tuoksu on jotakin saven ja Erikeeperin välimaastosta. Maali kannattaa sivellä kerralla siististi ja tasaisesti, koska kuivuminen on todella nopeaa. Toisaalta maali kuivaessaan tasoittuu ja märkänä epätasaiselta näyttävät kohdat korjaantuvat kuin itsestään eli se on aika armollinen maalaajalle. Jos tulee isoja eroja maalin määrässä eli sinne tänne paksumpia kerroksia, nämä kyllä erottuvat kuivumisen jälkeenkin.

Kylpyhuoneen katto on ponttipaneelia ja minulla oli vähän vaikeuksia saada raot siististi maalattua. Osin tästä syystä halusin vetää toisen kerroksen ja osin siksi, että maalasin aluksi liian ohuesti ja puu kuulsi maalin alta.



Savimaali jättää mielestäni liimamaalia muistuttavan mattapinnan. Sellaista pintamateriaalia ei taida juuri olla, johon savimaali ei sopisi eli se on todella monikäyttöinen.

Valkea savimaali löytyi Domus Classican valikoimista ja 2,5 litran purkista kului noin puolet neljän neliön katon tuplamaalaukseen.

Maalaustöiden lisäksi ehdimme pääsiäisenä testata uuden saunamme. Onpa mukavaa, että viimeinkin on joku huone valmis ja käyttökunnossa. Kerromme pian lisää saunatunnelmista!

Tuovi

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Öljypolttoa kevätsäässä



Hankimme väentupaan kaksi valurautaista tuuletusräppänää Domus Classicasta, toinen saunaan ja toinen kylpyhuoneeseen. Räppänät asennettiin tiilihormiin tehtyihin aukkoihin, joiden kautta ne vievät poistoilmaa piippuun ja sitä kautta ulos. Asennus hoitui melko helposti ruuveilla. Aika tarkka saa olla kuitenkin hormireikien koon kanssa - niiden pitäisi olla juuri oikeaa kokoa suhteessa räppänöihin, muuten ruuvinreikien poraaminen on vaikeaa.

Koska valurauta ruostuu kosteissa tiloissa, öljypoltimme tuuletusräppänät. Meillä ei ole kaasupoltinta, joka olisi varmaan ollut paras tässä työssä. Sen sijaan kokeilimme polttaa öljyn nuotiotulessa. Käytännössä teimme kunnon roihun ja pidimme pellavaöljyllä siveltyjä räppänöitä tulessa jonkin aikaa. Toistimme käsittelyn pari kertaa.




Öljypoltto muutti räppänät mustiksi ja teki pintaan tiiviin suojakerroksen. Ihan tyytyväisiä emme jälkeen kuitenkaan olleet - öljyä saattoi olla hieman liikaa joissakin kohdin ja jäljestä tuli paikka paikoin röpelöinen. Jälkikäteen ajatellen olisi kannattanut pyyhkiä öljy rätillä pensselin sijaan. Näin öljyä ei olisi jäänyt liikaa uurrekohtiin. Lisäksi ylimääräinen öljy olisi pitänyt pyyhkiä huolellisemmin pois polttokertojen välillä.



Onneksi epätasainen pinta ei juuri erotu seinältä ja voihan käsittelyn joskus uusia myöhemmin, jos siltä tuntuu. Musta väri on kyllä hyvännäköinen ja toivon mukaan ruoste pysyisi nyt ainakin jonkin aikaa poissa. Tuuletusräppänöihin on tarkoitus asentaa ketjut, joiden avulla niitä voi avata ja sulkea.

Tuovi