perjantai 26. huhtikuuta 2013

Lattia - viimeinen, muttei vähäinen



Viimeinkin kuistityömme on ehtinyt lattiavaiheeseen! Kattolautojen, seinäpaneelien ja lopulta lattian asennusjärjestys määräytyi sillä perusteella, miten se oli aiemminkin tehty. Näin jälkeenpäin on vaikea sanoa, olisi kuitenkin ollut fiksumpaa tehdä vain lattia ensin ja sitten sen päältä muut. Nyt olemme keikkuneet tikkailla ja rakennelleet väliaikaisia tukia - työturvallisuus on ollut välillä kaukana. Toisaalta, kun aiemmin olemme yrittäneet oikoa jossakin, olemme aina joutuneet jossain vaiheessa toteamaan, että olisi vain pitänyt tehdä kuten aiemmatkin rakentajat. Ja välillä on jouduttu purkamaankin ja palaamaan lähtöruutuun. 1800-luvun ja 1900-luvun alunnkin remontoijilla on ollut järki mukana useimmissa hankkeissaan.


Mutta eipä ollut lattian asennuskaan ihan helppo nakki! Laudat olivat - jälleen kerran - kaikki eri paksuisia ja aikoinaan paikallaan veistettyjä sopimaan juuri tientynlaisiin, vanhoihin tukihirsiin. Nyt meillä ei enää ole vanhoja tukirakenteita vaan uudet, joten paikalleen sovittelemista riitti. Jokainen lauta täytyi käytännössä mitata ja veistää uudelleen paikalleen sopivaksi.

Lisämaustetta työhön toivat kuistin sisäraput, joista toinen sivulaudoitus puuttui osittain. Kaikkia lautapaloja ei löydetty ja niinpä sovittelimme uudesta laudasta pieniä paloja puuttuviin kohtiin.



 Lattiatyö jatkuu toukokuussa. Samalla käynnistyy toinen kauan odottamani projekti: puutarhasuunnittelu! Olemme löytäneet vanhoihin pihoihin erikoistuneen tekijän, jonka avulla lähdemme palauttamaan 1900-luvun alun unohtunutta ja umpeen kasvanutta, taloa ympäröinyttä puutarhaa.


6 kommenttia:

  1. Oh, paljon työtä mutta sitäkin parempi lopputulos odotettavissa!

    Puutarhasuunnitelmatkin kuulostavat upeilta.

    VastaaPoista
  2. Mukava nähdä kuistin uusi elämä näin pitkällä. Vaikka joudutte tekemään pikkutarkkaa työtä, niin lopputulos varmasti palkitsee vaivan. Ja puutarhasuunnitelma kuulostaa todella kiinnostavalta. Hauskaa vappua sinne historialliseen pihapiiriin!

    VastaaPoista
  3. Hienoa kun Suomessakin on alettu kiinnittää huomiota siihen, että wanha talo ansaitsee arvoisensa puutarhan. Kuulostaa ihanalta tutkimusmatkalta tuo vanhan puutarhan saattaminen vanhaan loistoonsa ;)

    VastaaPoista
  4. Odotan kieltämättä innolla puutarhasuunnitelmaa - todennäköisesti toteutamme sitä vähitellen. Kokonaisuus kuitenkin onnistuu paremmin kun on joku suunta mitä kohti mennä, yksittäisratkaisuilla tulee helposti hieman sekava lopputulos.

    VastaaPoista
  5. Löysin juuri blogiisi googlen kautta. Mitäköhän olin etsimässä, unohdin jo, kun aloin lukea juttujasi. Kuulostaa erittäin mielenkiintoiselta tuo puutarhasuunnitelma, niin kuin toki koko taloprojekti. Jään seurailemaan sen etenemistä :) Tervetuloa vastavierailulle Muonamiehen mökille! http://muonamiehenmokki.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Tervetuloa mukaan Vihreään kamariin! Puutarhasuunnitelma tosiaan starttasi ja kerron lisää kesän kuluessa... Ja kiitos kutsusta, kävinkin jo tutustumassa hienoon blogiisi :-)

    VastaaPoista