maanantai 23. kesäkuuta 2014

Vieraskuisti sai maalipeitteen


Vieraskuisti on nyt maalattu ensimmäiseen kertaan! Saimme maalaukseen tehokasta talkooapua. Katto-, ikkuna- ja lattialistat ovat vielä maalaamatta kuten kuvassa näkyy. Osa niistä on vanhoja ja osa vanhan mallin mukaan teetettyjä uusia. Ikkunat laseineen ja puitteineen ovat alkuperäiset 1800-luvun lopulta. Samoin lattia (joitakin paikkalautoja lukuunottamatta), ovet, katto- ja seinäpaneelit. Rungon ja suurimman osan vuorilaudoitusta jouduimme aiemmin uusimaan, voit lukea kuistin pystytyksestä lisää parin vuoden takaisesta kirjoituksestani.



Maalaus sujui mukavasti Gysingen pellavaöljymaalilla, jossa käytimme 40 prosenttista ultramariininsinistä. Meillä oli tavoitteena jonkin verran toteutuneesta tummempi sävy, joka kuistin seinissä on alunperin ollut. Todennäköisesti 50 prosenttinen olisi oikea sävy - yritän tehdä tällaisen sekoituksen toisella maalauskerralla.



Huomasin, että maaliseosta tehdessä kannattaa sen antaa tekeytyä pari päivää purkissa. Sininen sävy ikään kuin liukenee lopullisesti valkeaan ja todellinen sävy paljastuu. Maalasin muutaman seinäpaneelin hetin sekoituksen jälkeen ja työ jatkui juhannuksen jälkeen. Huomasimme, että maali oli vaalentunut merkittävästi.


Tässä valokuvassa sävyero ei ehkä näy ihan niin selvästi kuin luonnonvalossa kuistilla. Aina näistä oppii - seuraavalla kerralla annan maalin muhia purkissa parin yön yli.

Ylempänä olevassa kuvassa näkyy rappauksen jäljiltä harmaa hirsiseinä. Olemme pohtineet, mitä sille tehtäisiin ja taidamme vain poistaa hirsien välissä olevat tasotusrimat (käytetty tasoittamaan seinää ennen pinkopahvitusta) ja ehostaa piiloon vesivuotojen aiheuttamat jäljet. Alkuperäinen harmaa hirsiseinä saa siis jäädä näkyviin päätyyn.

Tuovi

10 kommenttia:

  1. Kaunis sininen ja niin kovin saman sävyn oloinen kun meidän kuistilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, muistaakseni vaaleansininen toimii myös kärpästen karkottamiseen :-)

      Tuovi

      Poista
  2. Upea jo nyt! Tuo on hyvä vinkki, että antaa maalin vähän seistä. En ollut itse sitä noin ajatellutkaan, mutta kun myös itse teen maalit, niin aika usein sitä saa tuskailla noiden sävyjen kanssa. Taidanpa kokeilla tätä jo heti tällä viikolla, kun alkaa lattian maalaus. Kiitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, ylipäätään maalin sekoittaminen on aikaa vievää, sitä saa vatkata ihan kunnolla, jotta värillinen maali sekoittuu valkeaan. Tein tämän käsin ja tuli myöhemmin mieleen, olisiko sähkövatkain ollut parempi.

      Tuovi

      Poista
  3. Ihana sininen,minun mielivärini,ja sopii hienosti vieraskuistiin.terv.Piija -Sisko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaaleansininen on rauhoittava ja tilaa tuova väri - meillä tietysti eron huomaa vieläkin vahvemmin kun aiemmin seinälaudoissa oli vanhoja maaleja näkyvissä sikin sokin ja ne olivat aika levottomat.

      Tuovi

      Poista
  4. Ehdottomasti olen samaa mieltä takaosan hirsiseinän säästämisestä tuollaisena,! Huoh mikä upea kuisti, olen mykistynyt sen kauneudesta ja nuo ruutu-ikkunat kruunaavat koko komeuden<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hirsiseinä saa jäädä näkyviin. Kuistit ovat kauniita paikkoja - vaikka oma kuistimme on vielä kesken, voi sitä jo käyttää saunan jälkeen vilvoittelu- ja rauhoittumispaikkana. Kuistilla on kaunis iltavalo ja luonto lähellä.

      Tuovi

      Poista
  5. Kaunis kuisti ja todella komea hirsiseinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :-) On varmaan aika yleistä, että kuistin takaseinä on aiemmin ollut rakennuksen ulkoseinä eli kuisti on lisätty taloon myöhemmin. Vierailimme tänään Kuopiossa museokorttelissa, jossa on paljon vanhoja rakennuksia. Sieltäkin löytyi kuisti, jossa takaseinä oli aiemmin ulkoseinänä ollutta vuorilaudoituksineen.

      Tuovi

      Poista