keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Vesiasioiden äärellä


Viime aikoina ovat perheen pienimmän nukuttamisoperaatioiden ohella mietityttäneet tulevan piharakennuksen jätevesiasiat ja niiden suunnittelu. Jätevesisuunnitelmaa kun tarvitaan ainakin meidän kunnassamme rakennuslupaa varten.



Jätevesien käsittelyä joutuu miettimään monelta kantilta. Taustalla vaikuttavat rakennuksen tekniikkaan ja maaperään sekä taloudellisuuteen ja ympäristöön liittyvät jutut. Jos vieressä kulkisi kunnallinen viemäriverkosto, se olisi oiva valinta, mutta sellaista ei tässä tapauksessa ole. Naapureiden kanssa yhteinen järjestelmä olisi myös järkevä vaihtoehto, mutta lähimmät talot ovat liian kaukana. Myös imeytyskenttä täytyi jättää pois laskuista paksun savimaan vuoksi. Pelkkä umpisäiliö hylättiin epäekologisuutensa ja suurten käyttökustannusten perusteella.

Piharakennukseen on tulossa vesivessa, mutta sen käyttö aiotaan pitää varsinkin kesäaikoina niin vähällä kuin mahdollista. Pidättelyn sijaan tulemme käyttämään entiseen tapaan kompostoivaa ulkovessaa, joka on tehty vanhaan naisten ja lasten vessaan, joka sijaitsee tallin toisessa päädyssä. Suunnitelmissa on kunnostaa myös vieressä oleva entinen miesten vessa samaan käyttöön. Onpahan sitten valinnanvaraa.

Wc-vedet eli musta jätevesi muodostaa suurimman kustannuksen. Muut jätevedet kuten suihkusta, saunasta ja mahdollisista pesukoneista poistuvat vedet käsitellään harmaana jätevetenä, jonka käsittely on helpompaa ja edullisempaa. Vaihtoehtoja löytyy panospuhdistamosta maapuhdistamoon ja harmaavesisuodattimiin. Mökkikäyttöön löytyy omia pienempiä ratkaisuja.

Päädyimme itse seuraavaan yhdistelmään: Musta jätevesi johdetaan viiden kuution eli 5000 litraa vetävään umpisäiliöön, jonka joutuu aina silloin tällöin tyhjentämään eli kutsumaan loka-auton paikalle. Pienempikin olisi omassa käytössämme varmaan riittänyt, mutta lvi-suunnittelija suositteli isompaa mallia varmuuden vuoksi. Harmaat vedet johdetaan sen sijaan harmaavesisuodattimen kautta viereiseen avo-ojaan. Harmaavesisuodattajassa suodatusprosessin hoitaa joka 100. käyttöpäivä tai vähintään kerran kolmessa vuodessa vaihdettava turve.

Palaamme piakkoin muihin suunnitelmiin piharakennuksen osalta. Hyvää syksyn jatkoa!

Ville

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti